Palveluihimme kuuluu erilaiset kurssit, valmennusryhmät ja seminaarit eri koiraurheilun lajeihin. Koiraurheilukeskus SAVO on koirakoulu, johon kaikki ovat tervetulleita oli sitten tavoitteenasi aktiivinen kilpailu-ura tai mukava harrastus koirakaverin kanssa.
SAVOn valmennusryhmissä harjoittelet säännöllisesti ammattitaitoisten valmentajiemme kanssa. Tällä hetkellä yrityksellämme on säännöllisiä valmennusryhmiä agilityyn ja hoopersiin. Valmennusryhmissämme koirakot etenevät oman taitotasonsa ja tavoitteidensa mukaisesti. Ryhmiimme ovat tervetulleita kaikki säännöllisestä harjoittelusta kiinnostuneet harrastajat, tasosta riippumatta.
Valmennusryhmämme pyörivät arki-iltaisin maanantaista perjantaihin. Maanantaisin järjestettäviä Laura Sutisen ison kentän (40x22m) agilityn valmennusryhmiä suosittelemme etenkin agilityn kisaamisesta kiinnostuneille koirakoille, joilta löytyy jo esteosaamista, sillä näistä treeneistä saa hyötyä etenkin ratatyöskentelyyn. Puolikkaan kentän (40x11m) Laura agilityn valmennusryhmät harjoittelevat tällä hetkellä tiistaisin ja torstaisin – nämä ryhmät soveltuvat koirakoille, jolla on jo jonkin verran esteosaamista ja taitoja agilityyn. Lisäksi perjantaisin keskuksellamme pyörii kerran kuukaudessa Anni Komulaisen vetämät puolikkaan kentän valmennusryhmät, jossa panostetaan etenkin ratatyöskentelyyn.
Me SAVOlla rakastamme nuorten koirien ja laadukkaiden agilityn pohjataitojen opettamista! Keskiviikkoiltaisin olemmekin täysin keskittyneitä näihin, ja tällöin meillä harjoittelee Lauran silmän alla pennut ja nuoret koirat sekä agilityä aloittelevat koirakot. Keskiviikon ryhmissä panostetaan etenkin agilityn pohjataitojen ja tulevaisuuden taitojen opetteluun, kohti tulevaisuuden agilityn harrastamista höystettynä itsenäisillä taidoilla ja yhteistyöllä ohjaajan kanssa. Tiistaisin meillä harjoittelee myös Janni Krögerin agilityä aloitteleville koirakoille suunnattu valmennusryhmä, ja torstai-iltaisin hooppaillaan hoopersia Tiina Pikkaraisen valmennuksessa.
Kesto 1,5h, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko kilpailumittainen 40x22m. Treenit 4krt/kk. Laskutus kuukausittain.
Kesto 1,5h, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko 40x11m. Treenit 4krt/kk. Laskutus kuukausittain.
Kesto 1,5h, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko 40x11m. Treenit 4krt/kk. Laskutus kuukausittain.
Kesto 1,5h, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko 40x22m. Treenit 2krt/kk. Laskutus kuukausittain.
Kesto 1,5h, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko 40x11m. Treenit 2krt/kk. Laskutus kuukausittain.
Kesto 1,5h, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko 40x11m. Treenit 1krt/kk. Laskutus kuukausittain.
Kesto 1h 15min, ryhmässä 5 koirakkoa. Kentän koko 20x23m. Laskutus kuukausittain.
Valmennusryhmäläisemme ovat oikeutettuja ostamaan itsenäisen harjoitteluoikeuden keskukseen hintaan 46€/kk (normaali hinta 70€/kk).
Mikäli haluat lunastaa harjoitteluoikeuden valmennusryhmäpaikan yhteyteen, olethan yhteydessä toimistoomme: [email protected]. Ryhmäpaikan irtisanomisaika on kuluva kuukausi + 1kk. Yksittäisiä valmennusryhmien ryhmäpaikkoja voi myydä, ostaa ja vaihtaa SAVOn Facebookin treenivaihtariryhmässä ”Koiraurheilukeskus SAVO – Treenivaihtarit ja ratapiirustukset”.
Tiistaisin klo 15.30-17 (valmentaja Laura Sutinen)
– Treenit puolikkaalla (40x11m) kentällä, ryhmä sopii kaikentasoisille koirakoille
– Vapaana puolikas treenipaikka parillisille viikoille (70€/kk), treenit 2krt/kk
Tiistaisin klo 20-21.30 (valmentaja Laura Sutinen)
– Treenit puolikkaalla (40x11m) kentällä, ryhmä sopii kaikentasoisille koirakoille
– Vapaana puolikas treenipaikka parittomille viikoille (70€/kk), treenit 2krt/kk
Tiistaisin klo 18-19.30 (valmentaja Janni Kröger)
– Treenit puolikkaalla (40x11m) kentällä, ryhmä sopii etenkin aloitteleville koirakoille
– Vapaana puolikas treenipaikka parittomille viikoille (67€/kk), treenit 2krt/kk
Torstaisin klo 16-17.30 (valmentaja Laura Sutinen)
– Treenit puolikkaalla (40x11m) kentällä, ryhmä sopii kaikentasoisille koirakoille
– Vapaana puolikas treenipaikka parillisille viikoille (70€/kk), treenit 2krt/kk
YLEISTÄ PAIKOISTA
Koiraurheilukeskus SAVO tarjoaa kursseja eri koiraurheilun lajeihin, kuten esimerkiksi agilityyn, hoopersiin, tottelevaisuuteen sekä harrastuskoiran pohjataitoihin. Kurssimme sopivat sinulle, joka haluat yhteistä tekemistä koirasi kanssa mutta et halua sitoutua esimerkiksi säännölliseen valmennusryhmään.
Katso alkavat kurssimme, niiden lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan SAVOn verkkokaupassa!
Järjestämme keskuksellamme myös ulkopuolisten valmentajien seminaareja sekä yksittäisiä valmennuksia. Lisäksi haluamme tukea itsenäistä harjoittelua tarjoten itsenäisen harjoittelun avaimia keskukseemme. Tulevat seminaarit ja itsenäisen harjoittelun avaimet löydät verkkokaupastamme.